sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kiitos messuvieraille ja hauskaa vappua!

Lasten oma radio vietti viikonlopun Lapsimessuilla, ja saimme hurjasti uusia ystäviä! Messuilla äänitettyjä lasten omia juontoja, tarinoita ja terveisiä kuullaan ensi viikonloppuna. Ensi viikolla lähetyksiin ilmestyy muutenkin taas jotakin uutta jännää, joten olkaapa ahkerasti kuulolla. Hauskaa vappua kaikille!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Erikoisohjelmia, levylöytöjä ja kevätkiireitä

Heipä hei vaan täältä sylttytehtaalta!

En ole hetkeen ehtinyt edes ajatella koko blogia, kun huhtikuun kiireissä on juostu hiukan siellä ja vähän enemmän täällä sekä välillä aivan missä sattuu. Samalla on tietysti käynnistetty upeat arki-iltojen erikoisohjelmat ja haalittu uutta soitettavaa. Nöyrin palvelijanne joutui jo kirjastotädin haastateltavaksi, kun lähikirjastossa ihmeteltiin, että mihin se heppu niitä lastenlevyjä oikein haalii. Samalla on suunniteltu uudistuksia nettisivulle ja hiukan digitoitu lisää upeita lp-levylöytöjä. Allekirjoittanut soitti myös levyjä Tavastian lastenkonsertissa, mikä oli hauskaa!

Lasten oma radio soittaa siis nykyään klo 17.00-20.00 seuraavat ohjelmat:
-maanantaisin "Isoäidin levyaarteet" eli lastenlaululevytyksiä vuosilta 1930-1970
-tiistaisin "Lasten klassinen"
-keskiviikkoisin ruotsinkielinen "Barnkalas"
-torstaisin "Lasten kamu" eli kansanmusiikkiohjelma
-perjantaisin "Perjantaidisko!" jossa kuullaan musiikkia isosiskon levyhyllystä ja hittilistoilta

Viikonlopun Toivotuimmat porskuttaa oikein hyvin, vaikkei sitä ole muutamaan viikkon kukaan juontanutkaan. Uskon, että pian saamme jälleen juonnettuja toivelähetyksiä, mutta olkaa huoleti - kaikki mahdolliset toiveet toteutetaan aina, oli juontajaa tai ei. Ja mikäli toivomaanne kappaletta ei löydy, se kyllä haalitaan seuraavaksi kerraksi, mikäli se on löydettävissä. Harvinaisempien kappaleiden kohdalla ei ihan uskalla luvata näin, mutta minulla on lista kaikista toivekappaleista, joita ei ole vielä voitu toteuttaa, eli asialla ollaan!

Posti toi tänään pari hienoa pakettia lp-levyjä, muun muassa Pupujussi hyppäsi rokkaamaan -levyn sekä Pelle Peloton -kuunnelman Televisiotemppuja ja takapotkuja. Näitä olen metsästänyt jo usean kuukauden ajan ja kohta ne soivat radiossa!

Kuulumisia päivitellään blogiin taas toukokuun puolella, nyt pitää vain toivottaa hyvää kevättä kaikille ja kuunnelkaahan Lasten omaa radiota!

Tämä viikonloppu ollaan muuten Helsingin messukeskuksessa, ja meidän osastollamme voi kokeilla oman radio-ohjelman tekemistä. Tervetuloa moikkaamaan!

Tässä vielä hiukan kuvia viime päivien levylöydöistä:






maanantai 23. huhtikuuta 2012

Barnkalas täydentää arki-iltojen ohjelmat!


Lasten oman radion viikottainen ruotsinkielinen ohjelma Barnkalas alkaa keskiviikkona 25. huhtikuuta. Barnkalas toimii hyvin myös kielikylpynä suomenkielisille lapsille - moni laulu on tuttu suomenkielisenäkin versiona, ja ohjelma on myös osittain kaksikielinen. Barnkalas soittaa tietysti kaikki mainioimmat suomenruotsalaiset lastenlaulut ja myös ruotsalaisten lasten tuntemia kappaleita. Välkomna på Barnkalas!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Lasten oma radio tuo liikkuvan studionsa Lapsimessuille - tervetuloa tekemään omaa ohjelmaa!

Lasten oma radio on Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa 27.-29.4. Lasten Festivaaliverkoston osastolla. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan radiosta! Lapset saavat kokeilla oman radio-ohjelman tekemistä liikkuvassa studiossamme, ja heitä varten osastollamme on myös lasten karaoke. Nähdään Lapsimessuilla!

Radio-ohjelman tekoa saa kokeilla koko messujen ajan, ja lasten karaokea voi laulaa joka päivä klo 11-12, 13-14, 15-16 ja 17-18.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Perjantaidisko alkaa!

Perjantaisin klo 17.00-20.00 Lasten omassa radiossa on Perjantaidisko! Perjantaidisko on isompien lasten oma ohjelma, jossa kuunnellaan päivän hittejä sekä klassikkobiisejä tanssilattioilta ja isosiskon tai isoveljen soittolistoilta. Näissä bileissä soitetaan poppia, rokkia, elektroa ja tanssimusiikkia, josta lapsetkin pitävät. Tanssikengät jalkaan ja juhlimaan!
Perjantaidiskoonkin voi toivoa kappaleita osoitteessa toimitus(at)lastenradio(dot)fi

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pöllövaarin musiikkiluokka tiistaina klo 17.00


Tällä viikolla tiistain Lasten klassisessa klo 17.00 kuullaan musiikkipedagogien Csaba ja Géza Szilvayn musiikkisatu Pöllövaarin musiikkiluokka.

Säveltäjä: Zoltán Kodály & trad
Esittäjä: Helsingin lapsi- ja juniorijouset sekä Rytmiviikarit, Itä-Helsingin musiikkiopiston musiikkileikkikoululaiset
Kapellimestari: Csaba & Géza Szilvay
Kertoja: Lasse Pöysti

Julkaisija: Fuga (1991)

Pöllövaarin musiikkiluokka alkaa tasan klo 17.00 ja sen kesto on noin 32 minuuttia. Lasten klassinen jatkuu aina iltakahdeksaan asti.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevätpölyä ja karhunpoikia

Viime viikko oli melkoista juoksemista, ja taisi siinä tulla pieni flunssakin sairastettua ohimennen. Vaan eikö mitä, taas on Lasten omaa radiota tuunattu hiukan paremmaksi, ja tämä puuha se taitaakin olla sellainen, joka ei lopu ikinä!

Kuten kuuntelijat ovat varmasti huomanneet, ovat talvilaulut alkaneet nyt väistyä kevätmusiikin tieltä. Olemme vieläkin ajankohtaisempia: nyt pääsiäisviikon ajan saattaa taajuudelta kuulla jopa aiheeseen liittyviä lastenlauluja. Muutenkin valikoima on taas monipuolistunut n. 20 levyn edestä. Yllättäen niitä vain aina putkahtelee uusia, mikä on tietysti hieno asia!

Opiskelen juuri lastenmusiikin historiaa hienosta kirjasta: WSOY:n julkaisema Aika laulaa lapsen kanssa (polkuja lastenmusiikin historiassa) kannattaa hankkia kotiin, jos on kiinnostunut siitä, mitä Suomessa on ennen tehty ja kuinka tähän on tultu. Kirja on hyvin toimitettu, ja siinä on myös hauskoja pikku anekdootteja.

Tiesittekö esimerkiksi, että vuonna 1930 Georg Malmstén oli levykaupassa töissä, kun asiakas kysyi, olisiko tarjolla mitään erityisesti lapsille tehtyä? "Valitettavasti ei ole, mutta ensi jouluksi tulee", vastasi tämä innokas myymäläpäällikkö ja levytti sitten itse Suomen ensimäisen lastenlevyn Sairas karhunpoika.

Mukavaa kevään jatkoa toivottaa kevätpölystä yskivä ohjelmapiällikkö

P.S. Ensi perjantaina alkaa radiossa perjantaidisko!