lauantai 24. elokuuta 2013

Lasten taiteiden yö



Lasten oma radio oli mukana viime torstaina Lasten taiteiden yössä Annantalon pihalla. Musiikkipäällikkö ja Juppe soittivat levyjä ja pohtivat mm. mitä taide on ja mikä kaikki voi olla taidetta. Lasten oman radion lähetykseen saivat kaikki halukkaat tulla kertomaan kuulumisiaan.

 
  

Lasten taiteiden yön kolmituntinen taltiointi kuullaan Lasten omassa radiossa nyt lauantaina ja sunnuntaina klo 13.00-16.00.

tiistai 20. elokuuta 2013

Lasten oma radio on Taiteiden yönä Annantalolla!

Taiteiden yönä torstaina 22.8. on kaikkien mahdollista seurata Lasten oman radion toimintaa ja osallistua lähetyksen tekoon klo 18.00-21.00, kun suora lähetys tehdään ulkostudiosta Annantalon pihalta.

Paikalla ovat Musiikkipäällikkö sekä Juppe, ja lapsille sana on vapaa. Puhutaan mm. siitä, mikä on taidetta ja mikä taiteellista ja mitä kaikkea taiteiden yö voi olla. Musiikkipäällikkö soittaa levyjä ja Juppe johtaa juttelua. Lapset saavat myös juontaa ja haastatella. Jos sää on epäsuotuisa, siirretään ulkostudio sisään toisen kerroksen pohjoiseen lasipäätyyn.

Annantalo on aivan Helsingin keskustassa osoitteessa Annankatu 30, ja siellä on Lasten Taiteiden yönä tarjolla paljon ohjelmaa koko perheelle: elokuvia, esityksiä, työpajoja ja näyttelyitä. Tekemistä, näkemistä ja kokemista monessa pisteessä, pihalla ja sisätiloissa. Naamoja, unikavereita, käsieläimiä, kajahtaneita kudelmia, naperokinoa, naamioita ja taikureita!

Lasten taiteiden yön lähetys kuullaan suorana Lasten omassa radiossa torstaina klo 18.00-21.00 sekä myöhemmin uusintana.

Ohje nettikuuntelijoille: lähetyksen siirtyessä ulkostudioon klo 18 saattaa tulla pieni katkos, jolloin pitää vain painaa uudelleen soittimen play-nappia.

maanantai 19. elokuuta 2013

Viikon levy: Tuhatjalkaisen lauluja


Lasten oman radion viikon levy on hieno klassikko vuosien takaa: Tuhatjalkaisen lauluja (WSOY, 1974)



Vuonna 1974 Pikku Kakkoseen sävellettiin sarja Kirsi Kunnaksen runoja. Säveltäjä Jukka Siikavire esiintyi salanimellä Joonas Hoo Talikukko,
ja aakkossarjan laulut esitti Sirut.
Viikon levy kuullaan joka päivä klo 9.00 sekä 16.00.

maanantai 12. elokuuta 2013

Viikon levy: Eläimiä suomalaismetsissä


Lasten oman radion viikon levy 12.8.-18.8.2013 on Mikko Alatalon Eläimiä suomalaismetsissä vuodelta 1981.


Levystä voit lukea lisää Musiikkisokkelo-blogista.
Viikon levy kuullaan joka päivä klo 9.00 sekä 16.00.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Levyuutuudet kesällä 2013


Levyuutuudet soivat Lasten omassa radiossa joka päivä klo 8.30-9.00 sekä 15.30-16.00. Soitossa on vastikään ilmestyneitä sekä vanhempia mutta vasta lähiaikoina radion soittoon lisättyjä levyjä.
Soitossa tällä hetkellä:

Albumit:
Liikkuva laulureppu: Hattaroita ja hernesoppaa
Heta Niemi, Aino Virén, Mikko Räty: Huikkasin harakalle
Useita esittäjiä: Ipanapa Räp
Satu Saarikko: Jazzkatti
Useita esittäjiä: Jussin lastenlaulut
Hevisaurus: Kadonneen louhikäärmeen arvoitus
Aikasoppa: Kasvisten karnevaalit
Orffit: Kuinka bumerangia heitetään?
Laululaukku-orkesteri: Laulava kynä
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri: Laulupussi - Säkillinen suosikkeja
Useita esittäjiä: Lehmän lauluja
Useita esittäjiä: Marjatta Pokela: Nukkearkku
Sari Kaasinen & Metku-kuoro & Otawa: Metkuillaan
Lankinen/Purokuru/Mäki-Lohiluoma: Myydään lasten polkupyörä
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Pieni ja soma
Satu Sopanen: Reissutunti
Useita esittäjiä: Salossa soi 17
Hullut hattuset: Siilijalanjälki
Rajaton: Suomen lasten lauluja

Singlet / yksittäiset kappaleet:
Saara Aalto: Minne menee, mistä tulee (Rölli ja kultainen avain)
Ira Kaspi: Lennetään kauas (Velhovaarin lauluja)
Mari Rantasila: Juostaan (Velhovaarin lauluja)
Haukotutti: Pomppulinnan kreivi
Mimmit: Juhannustaikoja


Kuluneen kevään ja kesän aikana on ilmestynyt melko vähän uusia levyjä, siksi uutuuslistalla on pidetty myös joitakin viime vuoden julkaisuja. Lista kuitenkin elää joka viikko, ja pian onkin luvassa monta hienoa uutta levyä, eli kannattaa aika ajoin käydä täällä katsomassa, mitä listalle on nostettu.

lauantai 3. elokuuta 2013

Ohjelmakartta uudistuu - paljon uutta alkaa eikä mikään vanha lopu!


Hei ystävät,

Kirjoitan tätä vielä kesätunnelmissa, toinen jalka ovesta ulkona lähdössä viikonlopuksi mökkeilemään, eli listaan vain nopeasti uusia jo radiossa kuuluvia asioita. Ohjelmakarttaan on siis vähitellen kesän aikana ujuttautunut muutoksia ja hienosäätöä, joista osa on huomattukin palautteissa.

Piirrän uuden ohjelmakartan heti ensi tilassa, ja se tulee sisältämään seuraavat muutokset:

-Lasten levyuutuudet kuullaan joka päivä 8.30 sekä 15.30. Puolen tunnin paketeissa soitetaan ainoastaan lähiaikoina ilmestyneitä lastenlevyjä sekä Lasten oman radion uutuuksia. Lasten oman radion sivulle tulee myös soivien uutuuslevyjen lista, ja Musiikkisokkelo-blogi kirjoittaa levyistä arvioita.

-Lasten oman radion Viikon levy soi alusta loppuun päivittäin heti uutuuksien jälkeen eli 9.00 ja 16.00. Viikon levyksi valitaan hienoja klassikoita sekä uudempiakin levyjä, jotka halutaan esitellä perin pohjin Lasten oman radion kuuntelijoille. Musiikkisokkelo esittelee nämäkin levyt.

-Kokonaan uusia ohjelmakokonaisuuksia ovat tiistai- ja torstai-iltoihin tulevat nostalgiapläjäykset: Kakarakestit soittaa lastenmusiikkia 1970-luvulta ja Atsipoppaa 1980-luvulta. Maanantaisin kuultava Isoäidin levyaarteet saa siis hienot jatkajat seuraavien sukupolvien levyfiilistelyyn. Kakarakestit kuullaan tiistaisin klo 17.00-20.00 ja Atsipoppaa torstaisin samaan aikaan. Keskiviikon Barnkalas ja perjantain Perjantaidisko! pysyvät ennallaan.

-Aiemmin arki-illoissa soitetut Lasten klassinen sekä Lasten Kamu siirtyvät viikonloppuihin: Kansanmusiikin erikoisohjelma kuullaan ensi viikonlopusta lähtien lauantaisin klo 13.00-15.30 ja orkesterimusiikkia sekä klassisen musiikin helmiä sunnuntaisin klo 13.00-15.30. Ennen näitä erikoisohjelmia kuullaan tietysti lauantaisin ja sunnuntaisin tuttuun tapaan Toivotuimmat klo 11.00-13.00.

-Viikonloppuiltaisin kuullaan Lasten oman radion TOP 30 eli kuluvan viikon aikana eniten soineet laulut sekä kansainvälistä lastenmusiikkia soittava The International Children's Hour. Nämä kuullaan mahdollisten kuulijoiden omien ohjelmien jälkeen, eli lauantain ja sunnuntain alkuilta on tällainen: 17.00 Omat ohjelmat, 18.30 TOP 30, 19.00 The International Children's Hour.

Tämä uusi ohjelmakartta on kokonaisuudessaan voimassa maanantaista lähtien. Hyvää viikonloppua!

Musiikkipäällikkö