keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Prinsessauutisia ja Jazzkatti

Tänään Lasten oman radion uutisissa kerrotaan Ruotsin pikkuprinsessasta sekä maailman korkeimmasta tornista. Alkuillan ruotsinkielinen Barnkalaset soittaa mm. uunituoretta Satu Saarikon ja Eivor Ewaldsin Jazzkatten-levyä. Muistakaa myös kuunnella iltapäivällä uutta kuunnelmaamme Betoniporsas esittää. Aurinkoista keskiviikkoa!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Uutta ja vanhaa musiikkia, uutisia ja erikoisohjelmia

Lasten oma radio on tavoittanut jo upean määrän kuuntelijoita,
ja kappaletoiveista ja palautteesta päätellen määrä lisääntyy päivittäin!
Facebookissakin ylitimme jo 2000 tykkääjän rajan.

Musiikkivalikoimakin laajenee jatkuvasti, ja myös uusia ohjelmia syntyy sitä mukaa
kun niitä ehditään tehdä. Kuulumisia takahuoneesta voi vilkuilla täältä musiikkipäällikön blogista:
http://lastenomaradio.blogspot.com/

Pääkaupunkiseutulaiset voivat tulla moikkaamaan meitä Kurkimäen Skidirockissa nyt perjantaina 25.5.2012 
klo 9.30-14.00

.

Uutisoidaan uusista ohjelmista taas pikapuolin, mukavaa alkavaa kesää!

Kesältä alkaa näyttää

Toukokuun aikana allekirjoittanut on hiukan seonnut näissä lp-levyasioissa: kaivoin pääkaupunkiseudun kirjastoista loput sieltä löytyvät 70- ja 80-lukujen lastenlevyt, tilasin levyjä kolmesta eri divarista ja kaivoin pari Helsingin liikettä perinpohjaisesti. Nyt digitointia odottavia vinyylejä on pinossa hurja määrä, ja heti kun se suma hiukan hellittää, alkaa Lasten omassa radiossa viikonloppuisin tuo luvattu klassikkolevyohjelma. Myös aivan uusia levyjä on ilmestynyt lähiviikkojen aikana, ja nehän otetaan meillä oitis soittoon!

Saimme vihdoin myös käyntiin omat uutisohjemamme. Mainion uutisankkurimme Aaron lukemia sähkeitä kuullaan aamun ja iltapäivän ohjelmissa aina sitä mukaa kun niitä ehditään tehdä. Pikkuhiljaa, ystävät mainiot.

Seikkailu KumKumMaassa kuultiin koko tuotantokauden verran, ja eilisestä lähtien päivän kuunnelmapaikalla on pyörinyt Betoniporsas esittää, eli Betoniporsas-yhtyeen kuunnelmasarja, jonka ensimmäisessä jaksossa on äänessä kummitus. Ensi viikolla otetaan selvää, kumpi tuli ensin: muna vai kana.

Näin tämä etenee, rauhallisesti mutta varmasti kuin kevät kohti kesää.

Betoniporsas esittää




Lasten oman radion uusin kuunnelmaohjelma on nimeltään Betoniporsas esittää.
Betoniporsas on helsinkiläinen vuonna 1993 perustettu
lastenmusiikkibändi, jonka laulut ovat saaneet tunnustusta mm.
erilaisissa kilpailuissa ja nuottijulkaisuissa kuten
koululaulukirjoissa, toivelaulukirjoissa ja onpa Betoniporsaasta
julkaistu omakin nuottivihko.

Betoniporsas-laulun valmistusresepti on seuraava: Ensin valitaan
sydäntä lähellä oleva aihe, johon kirjoitetaan sopivat sanat. Sitten
sävelletään vetävä melodia. Välillä on vaikea sanoa kummat tehtiin
ensin sävel vai sanat, mutta pääasia on että niitä hoilataan rohkeasti.

Betoniporsaan lauluissa tutustutaan mm. aloittelevan hämähäkkimiehenedesottamuksiin,
maailman huono-onnisimpaan kamelinkuljettajaan ja
hammaslääketieteen saloihin ennen sähköporan aikaa. Lisäksi seurataan
erään riiviön iltapäivän puuhia, karkotetaan mörköä ja tutustutaan
jääräpäiseen vaariin, jonka intohimona on uiminen. Hahmot ovat
taatusti keksittyjä, mutta on mahdollista havainnoida vastaavia
tyyppejä toisinaan? Betoniporsaan onnenluku on 13 ja tiedossa on
kaikkea kivaa ja paljon muuta mukavaa.

Betoniporsas esittää kuullaan joka päivä klo 8.30, 12.00 sekä 16.30.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Uutta vanhaa soitossa

Lastenmusiikkientusiastit ilahtuvat varmasti siitä tiedosta, että Lasten oman radion soittolistoille on vihdoin saatu lisättyä kaksi upeaa hiukan harvinaisempaa albumia: Essen tessen teikar soi (1984) sekä Maailman lapset - Vihreän viherryskoneen musiikkia (1972) ovat nyt kokonaisuudessaan soitossa.

Lisää lp-levyharvinaisuuksia lisätään soittoon ihan lähipäivinä. Olen myös aloittanut vanhojen lastenmusiikkilevyjen listauksen, koska en ole löytänyt mistään kattavaa listaa aiheesta. Sunnuntain alkuiltaan on myös tulossa erikoisohjelma, jossa kuunnellaan näitä hiukan harvinaisempia lastenlevyjä kokonaan. Pysykääpä siis kuulolla ja kertokaa toki radiosta lastenmusiikista pitäville ystävillennekin.

Mukavaa toukokuuta toivottaa musiikkipäällikönne!