tiistai 22. tammikuuta 2013

Uusin ja vanhin kappale sekä muita lisäilyjä

Tänään lisäsin Lasten oman radion soittolistalle uusimman ja vanhimman kappaleen:

Helmikuussa ilmestyvän Rölli ja kultainen avain -elokuvan tunnuslaulu on Saara Aallon laulama Minne menee, mistä tulee. Ensi kuussa julkaistava kappale tuli radiolle jo eilen ja meni heti soittoon.

Emil Kauppi sävelsi lähes sata vuotta sitten Pasi Jääskeläisen näytelmän Laivan kannella, josta radiomme iltasoittoon pääsi Hannes Saaren vuonna 1927 levyttämä Kehtolaulu.
Lasten omassa radiossa soivan vanhimman ja uusimman levytyksen väli on siis 86 vuotta. Ehkäpä tämä triviatieto viihdyttää jotakuta.

Lähiaikoina olen myös (vihdoin) lisännyt runsaasti ruotsinkielisten levyjen määrää. Samalla kun on viimeistelty ensi viikolla ensiesitettävää kaksikielistä ohjelmaa Lotta & Eeva, on ollut tilaisuus kerätä pino ruotsinkielisiä levyjä Barnkalasetia monipuolistamaan.

Tiistain klassinen on alusta saakka soittanut myös muuta orkesterimusiikkia, ja nyt sinne on lisätty hiukan bigband-versioita monille tutuista supersankarien tunnusmusiikeista (yksi allekirjoittaneen suosikkilevyistä lapsena) sekä paljon uutta klassista, mm. Helsingin Kaupunginorkesterin hienoja versioita lastenlauluista.

Perjantaidiskossa soi niinikään aivan uunituoreita hittejä - tästä ohjelmasta tulikin palautetta sellaisilta ihmisiltä, jotka kuuntelevat sitä ilman lapsia etkomusiikkina illanviettoon. Miten se slogan menikään... "saavat tätä aikuisetkin kuunnella!"

Pian minulla saattaa olla jotakin sellaista kerrottavaa, mikä ei liity lainkaan musiikkiin...

Mainiota tammikuun loppua ja muistakaa kertoa Lasten omasta radiosta kaikille!

Luca

perjantai 18. tammikuuta 2013

Lotta & Eeva - kaksikielinen kuunnelma, tvåspråkigt hörspel!





Kuunnelmassa neitokaiset Charlotta ja Kenoveeva ystävystyvät. Yksi heistä puhuu suomea ja toinen ruotsia. Kielirajat murtuvat kun kiinnostus toista kohtaan herää. Ensin kielet sekoittuvat ja lopulta ystävykset ymmärtävät ja osaavat puhua toistensa kieltä. Ohjelmassa kuullaan lauluja kummallakin kielellä ja dialogiosuuksien päätteeksi kahdella kielellä käydyt tapahtumat kerrataan lauluina tunnussävelmää mukaillen. Kuunnelman edetessä tytöt perustavat lauluorkesterin nimeltä Ost Juustoo!

Lasten omalle radiolle tehty radioteatterikuunnelma Lotta ja Eeva ensiesitetään 30.1.2013



I hörspelet Lotta & Eeva blir fröknarna Charlotta och Kenoveeva vänner. En av dem talar finska och den andra svenska. Språkmurarna rasar när de fattar tycke för varandra. Först blandas språken ihop med varandra, men till slut kan de tala den andras språk. I programmet får man höra sånger på bägge språken och i slutet av dialogavsnitten upprepas det skedda via sången. Under hörspelets gång grundar flickorna en sångorkester med namnet Ost Juustoo!

Hörspelet Lotta ja Eeva har urpremiär 30.1.2013

Viikonlopun levyklasikko: Afrikan tähdet


Viikonlopun levyklassikkona kuullaan toiveuusinta: Vesala Klaanin Afrikan tähdet vuodelta 1989



Afrikkalaisia rytmejä, jatsahtavia kappaleita, improvisointia ja hauskoja tekstejä - Afrikan tähdet on hillitön kokonaisuus, jota on pyydetty paljon Lasten omaan radioon.

Vesala Klaani:

Laulajat: Jenny  Robson, Lumi Vesala, Ona Robson, Aniida Vesala, Helena Salonius, Harri Saksala, Jenni Päivinen,  Joni  Päivinen

Iro Haarla - laulu, harppu, harmonikka, kosketinsoittimet
Jimi Sumen - kitara, bassokitara, metallofoni: saron
Jorma Tapio - saksofoni, bassoklarinetti
Uffe Krokfors - kontrabasso
Edward Vesala - laulu, lyömäsoittimet, puhaltimet, kosketinsoittimet

Kokonaiskesto 45'10
Julkaisija: Leo Records 1989

Afrikan tähdet kuullaan alusta loppuun lauantaina ja sunnuntaina klo 8.00 ja klo 16.00.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Bamburitari Paahtinen lauantaina ja sunnuntaina klo 17.00

Lasten oman radion ensimmäinen jatkokuunnelma tänä vuonna on Bamburitari Paahtinen
Pieni poika Paahtinen on joutunut jättämään kotinsa taakseen. Päivät hän tallustaa etsien suojaa ja yön tullessa pojasta kuoriutuu pieni, uljas sankari. Uusi maailma löytyy sumuisten vuorien takaa aurinkoisesta pikkukylästä kaukana idässä, jossa purot solisevat kauniisti ja kirsikankukat tuoksuvat. Kylää varjostaa kuitenkin murhe, jonka voittamiseksi Bamburitari Paahtista tarvitaan!

Tarina: Tuukka Toivanen ja Heikki Näränen
Tunnusmusiikki: Mikko Pärnä
Äänitys: Esa Kukkonen

Kertoja: Heikki Näränen
Bamburitari Paahtinen: Tuukka Toivanen
Yomagi/Sami Sun: Esa Kukkonen
Anttasa Pantta: Petra Syrjänen
Pah Asuu: Jori Pitkänen
Talon asukas: Ida Karimaa

Bamburitari Paahtinen kuullaan ensimmäisen kerran "Omat ohjelmat"-osiossa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17.00.
Tarina on jaettu neljään osaan, ja nyt 12.-13.1. kuullaan osa 1.

torstai 3. tammikuuta 2013

Lasten oma radio on yksivuotias

Lasten oma radio täytti vuoden 1.1.2013, ja viikon kestäneessä juhlaohjelmistossa kuultiin paljon musiikkikuunnelmia sekä lastenmusiikin klassikkolevyjä.

Lasten oma Radio on toiminut ensimmäisen vuotensa päivittäin nettiradiona ja lauantaisin ohjelmaa on kuultu myös pääkaupunkiseudulla Lähiradion taajuudella 100,3 MHz. Radio kehittyy rauhallisesti, monipuolistaa ohjelmistoaan sekä kerää koko ajan uutta lastenmusiikkia. Ensimmäiset uudet ohjelmat ovat heti vuoden ensimmäisenä viikonloppuna alkava kuulijoiden omien tekeleiden ohjelmapaikka sekä pian valmistuva ruotsinkielinen ohjelma.

Pieni vuodenvaihteen uudistus on myös Lasten oman radion oma puhelinnumero, johon voi soittaa Toivotuimmat-lähetyksen aikaan. Lempikappaleta voi toivoa nyt myös tekstiviestitse. Viestit ja puhelut ovat normaalihintaisia. Lasten oman radion numero on 044-9452875.