perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mukavaa juhannusta!

Lasten oma radio toivottaa kaikille mainiota juhannusta ja muutenkin mukavaa alkanutta kesää!
Tämän sunnuntain levyklassikko on hieno LP 35 vuoden takaa nimeltään Piiri pieni pyörii. Siitä on lisätietoa Radiossa-sivulla. Kesälaulut ovat nyt pyörähtäneet soimaan radiossa, ja toivottavasti säätkin suosivat lomailijoita!

Huomatkaa, että Perjantaidisko on nyt kesätauolla, se palaa ääneen taas syksymmällä. Samoin uutislähetyksiä jatketaan taas hiukan myöhemmin. Toivekappaleita soitetaan tuttuun tapaan Toivotuimmat-lähetyksissä, eli toivokaa toki ahkerasti. Pian käynnistämme myös jo aiemmin vihjatun lastenlauluäänestyksemme.

Lasten levyklassikko: Piiri pieni pyörii



Lasten oman radion viikon levyklassikko on tuttu monelle 1970-80-lukujen koululaiselle: Piiri pieni pyörii.

Professori Erkki Pohjola oli Tapiolan kuoron perustaja sekä arvostettu suomalainen musiikkikasvattaja ja myös yksi peruskouluissa käytetyn Musica-kirjasarjan toimittajista. Piiri pieni pyörii -levy liittyy ala-asteen esnimmäisille luokille tehtyyn Musica 1-2 -laulukirjaan.

Esittäjä: Ryhmä Tapiolan yhteiskoulun oppilaita johtajanaan Erkki Pohjola
Sovitukset: Nacke Johansson
Levykoodi: Fazer finnlevy sflp 8571
Julkaisuvuosi: 1976

Lasten levyklassikko kuullaan alusta loppuun sunnuntaina klo 17.00 sekä seuraavana lauantaina klo 17.00 ja sunnuntaina klo 9.00.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lasten maailma (Scandia SLP-17, 1958)

Posti toi tänään 10-tuumaisen kiekon, joka teki allekirjoittaneen erittäin iloiseksi. Kipparikvartetti, Seija Lampila, Olavi Virta ja Tapio Rautavaara esiintyvät tällä vuoden 1958 levyllä, jonka takakannen saatesanat alkavat "Tälle levylle ovat Scandian sedät keränneet monta kivaa laulua". Tämän levykeräilyn voi nyt hyvällä omallatunnolla sanoa lähteneen käsistä, ja mikäs siinä. Mainiota juhannusta!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lasten levyklassikko: Maailman lapset - Vihreän viserryskoneen musiikkia






Tällä kertaa Lasten oman radion viikon klassikko on kahden keskeisen musiikkipedagogin
ja opettajakouluttajan Liisa Tenkun ja Ellen Urhon Maailman lapset - Vihreän viserryskoneen musiikkia -LP vuodelta 1972.

Tenkku ja Urho uudistivat lastenmusiikkia ja musiikkikasvatusta 1960-1970-luvuilla tuoden mukaan erilaisia elektronisen musiikin keksintöjä, äänitettyjä äänimaisemia sekä modernin musiikin piirteitä yhditettynä kansanmusiikkiin ja perinteisiin lastenlauluihin. He loivat viiden kirjan opetuskokonaisuuden, jotka ulottuvat esikoulusta peruskoulun neljännelle luokalle. Sarjan aloitti vuonna 1972 Vihreä Viserryskone lastentarhoille, esikouluille ja peruskoulun 1. luokalle.

Maailman lapset - Vihreän viserryskoneen musiikkia sisältää kansanlauluja monesta eri maasta sekä mm. ääniä keittiöstä, asemalta tai työmaalta, eläinten ja jopa mielikuvituseläimen ääniä.

Esiintyjät: Esa Helasvuon yhtye, Jousenkaaren kansakoulun kuoro, Vuosaaren kansakoulun oppilaita,  Marjatta Vuormaa (kuoronjohtaja, puhe) sekä Pirjo Helasvuo (kuoronjohtaja, puhe)

Maailman lapset - Vihreän viserryskoneen musiikkia liittyy Vihreä viserryskone -kirjaan.
Julkaisija: Gummerus KJG 9 / MLPS-6025 (1972)

Lasten oma radio aloittaa ja lopettaa ohjelmansa päivittäin Vihreän viserryskoneen kappaleilla Aamulla ja Nyt on laulut laulettu.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lasten levyklassikko: KIRI KIRI





Lasten oman radion viikon levyklassikko on KIRI KIRI vuodelta 1973

Hienossa musiikkitarinassa ovat teemoina mm. lomamatka, urheilukilpailu sekä oikea ja väärä. Kuinka käy, kun jänikset ja kilpikonnat himoitsevat samoja kaaleja? Levy on hiukan kulunut, mutta ajan patinahan tuo vain lisää tunnelmaa. Ensiesitys tänään klo 17.00. Huippua!

Käki: Ismo Kallio
Pöllö: Leo Jokela
Hippiejänis: Tarja Markus
Muut jänikset ja kilpikonnat: Tapiolan yhteiskoulun kuoro
Kertoja: Jarno Hiilloskorpi
Soittajat: Nono Söderberg, Ilkka Kuusisto, Kalevi Nyqvist, Hannu Helkiö, Markku Kalenius

Sanoitukset: Robert Alfthan
Sävellykset: Ilkka Kuusisto

Finnlevy SFLP 8536
Julkaisija: FAZER 1973

Lasten levyklassikko kuullaan sunnuntaina klo 17.00 ja seuraavana lauantaina klo 17.00 ja sunnuntaina klo 9.00.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Levylöytöjä ja listaussuunnitelmia

Perjantainen divarivisiitti kartutti Lasten oman radion levykokoelmaa parilla satulevyllä ja kokoelmalla sekä mm. hienolla Saukki ja pikkuoravat -sinkulla. Suuri osahan näistä meillä soi jo, mutta kun Lasten omalla radiolla on jonain päivänä oikea studio ja toimitila, tulevat seinät näyttämään upeilta!

Sunnuntainen klassikkolevyohjelma on nyt alkanut radiossa, ja tämä viikottain vaihtuva levy kuullaan myös uusintoina lauanataina ja sununtaiaamuna. Tsekatkaa ohjelmakartasta!

Seuraava suuri ponnistus tulee olemaan kaikkien aikojen lastenlaulusuosikkien haku. Käynnistämme pian aiheesta äänestyksen. Mainiota kesäkuuta, muistakaa kuunnella Lasten omaa radiota ja kertoa siitä niillekin, jotka eivät meitä vielä ole löytäneet!

-L-

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus






Tiistain Lasten klassisessa kuullaan Heinähattu, Vilttitossu ja vauva -kirjaan perustuva iloitteleva lastenooppera Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus. Heinähatun ja Vilttitossun vanhemmat odottelevat perheeseen uutta tulokasta, jota "pitää rasvata aamusta iltaan". Vilttitossu uskoo, että tulokas on auto. Äidin vatsan paisumista ei voi pysäyttää, vaikka Vilttitossu tekee kaikkensa, jotta taloon ei tulisi kilpailevaa kuopusta. Kuka vatsasta lopulta putkahtaa?

Helsinkiläisen Musiikkiteatteri Kapsäkin 2003 kantaesittämä lastenooppera Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus Lasten omassa radiossa tiistaina 5.kesäkuuta klo 17.00

Musiikki: Markus Fagerudd
Libretto: Tiina ja Sinikka Nopola
Ohjaus: Milka Lehto
Heinähattu: Reetta Ristimäki
Vilttitossu: Päivi Kantola
Isä: Sesa Lehto
Harmonikka: Veli Kujala

Julkaisija: Fuga 2003

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Uusi ohjelma: Lasten levyklassikko sunnuntaisin klo 17.00

Tässä ohjelmassa kuullaan aina jokin hieno historiallinen lastenlevy alusta loppuun. Uusi klassikko soitetaan aina sunnuntaina klo 17.00 alkaen, ja jotta mahdollisimman moni ehtisi kuulla ohjelman, se uusitaan aina seuraavana lauantaina klo 17.00 ja sunnuntaina klo 9.00

Voitte myös toivoa valittavia levyjä toimituksen sähköpostista. Ohjelma keskittyy ennen vuosituhannen vaihdetta tehtyihin levyihin, mutta kaikkia ehdotuksia toki harkitaan.

Lasten levyklassikko -sarjan aloittaa Kissa Kehrääväinen, joka kuultiin kokonaan myös puoli vuotta sitten Lasten oman radion ensimmäisenä lähetyspäivänä.

Lasten levyklassikko: Kissa Kehrääväinen




Venäläisiä lasten satuja, runoja ja loruja esittävät Karviaiset, Elina Salo - Kissa Kehrääväinen, Matti Ruohola - Jyrki-vaari, Esa Kamu - viulu,  Markku Muhonen - huilu, Viljo Ala-Pietilä - oboe, Juhani Tapaninen - fagotti, Reino Simola - klarinetti, Kullervo Kojo - klarinetti, Antero Jakoila - kitara, Matti Bergström - basso, Jorma Lahtinen - rummut ja lyömäsoittimet, Marjatta Meritähti - kapellimestari ja sähköpiano.

Suomalaiset sanat: Jaakko Rugojev
Käsikirjoitus: Henri Kapulainen
Ohjaus: Kari Paukkunen
Julkaisija: Love Records 1977

Lasten levyklassikko sunnuntaisin klo 17.00 ja uusinnat lauantaina klo 17.00 ja sunnuntaina klo 9.00.